Jääkiekkoa ja uintia

Aamu alkaa 11 tunnin unien jälkeen aika mukavasti. Pulikointi on suoritettu (vesi: lämmintä), pikakahvit heitetty kiduksiin (kahvi: perusnescafelaatua) ja nyt nautin tuoretta duriania sekä passionhedelmiä aamiaiseksi. Suomen matsista katsottiin kaksi viimeistä erää True Visionsilta. Kohta lounastetaan jossain lähellä, sitten jotain tuntematonta ohjelmaa Ronin kanssa, sillä Essi suuntaa taas yliopistolle.

Eilinen ilta oli väsynyt mutta mainio. Auringonlaskun aikaan menimme katolle juomaan tölkilliset Singhaa (automaatissa ei ollut muuta). Kattopuutarhassa oli lähes ruuhkaa eikä aluksi löytynyt edes istuinpaikkoja. Pistin S90:n yökuvausmahdollisuudet koetukselle, ja lopputulos näkyy yllä. Hyvää laatua, mutta vaatii toki kameran tukemisen yli kolmen sekuntin ajaksi.

Myöhemmin illallistimme Helenan kanssa Narathiwasin toisella puolella sijaitsevassa Sortrelissa. Ravintola tarjosi perushyviä ruokia vilkkaasti liikennöidyn tien varressa, ja taiteilimme pöydällä lojuneilla liiduilla paperopöytäliinat uuteen uskoon. Kotona aloitimme kasaamaan 1000 palan lohikäärmepalapelia jonka reunat valmistuivat aika hätäisesti!