Huh, countdown jämähti muutamaksi päiväksi ja kolme unta jäi toivomatta. Ne olisivat varmaankin olleet unia gekoista, yöjunista ja Maple Housesta jossa asumme Bangkokissa. Kämppäjutut ratkesivat hienosti, sillä Essi kävi neuvottelemassa meille hyvään hintaan kahden makuuhuoneen, kahden kylpyhuoneen, olohuone-keittiön sekä kahden parvekkeen asunnon kuudennen kerroksen valoisammalta puolelta.
Canon S90 (Pavel Tcholakovin kuva)
Poistimme myös uuden kameran matkaa ja tulevaisuutta varten. Tiukan seulan jälkeen valinta osui Canon Powershot S90 -kameraan joka yhdistää pokkarimaisen koon ja käsisäätömahdollisuudet suurehkoon kennoon. Toki 28mm laajakulma on könömpi kuin Panasonicin LX3:n 24mm mutta jotenkin epäilytti ostaa melkein pari vuotta vanha kamera. Myös pienempi koko ja 70 grammaa kevyempi paino painoivat vaakakupissa joten nyt sitten pelätään vaan LX4:n ilmestymistä Pokkarin lisäksi mukaan lähtee myös videokamera (Canon Legria HF200), jonka videoita nähdään toivottavasti myöhemmin tänne linkitettynä. Siihen se teknosekoilu sitten loppuukin (lukuunottamatta läppäreitä ja Nintendo DS:ää): laukku pysyy siis kevyenä!
Kamojen pakkaaminen etenee näppärästi ja pientä kevätsiivoustakin on ilmassa. Mukaan lähtee kauluspaitoja, parit shortsit ja aika minimimäärä vaatteita. Se mitä ei tullut mukaan löytyy varmaan Thaimaasta.
Koska kevät on ollut gradun suhteen stressaavaa aikaa ja viimeiset viikot varsinaista vaakalentoa muiden juttujen ansiosta, odotan kirjojen pariin pääsemistä todella paljon. En löytänyt kovin chillaavaa rantakuvaa enkä edes kunnollista Mabple Housen uima-altaalla tunnelmoivaa otosta, mutta Akon ja renkaat löysin. Joka tapauksessa: pitkän loman suoma rento aikataulu kiinnostaa.
Bangkok on huumaava ja ristiriitainen kokemus. Se on meluisa ja hiljainen, vilkas ja rauhallinen ja samanaikaisesti vehreä että savusumuinen. Sen valtavat tiet kuljettavat ihmisiä kaupungin halki jakaen liikenteen hiljalleen yhä pienempiin ja pienempiin sivukatuihin. Kaupungin ääreisverenkierron pikkukaduilla on hiljaista ja niiden varrella näkee paikallisten elämää. Odotan paljon näitä kaikkia elementtejä, ehkä eniten hiljaisuutta joka hämmentää ruuhka-ajan taksimatkojen jälkeen.
Matkamusiikiksi tähän kaupunkiin valitsen Oh No Onon Eggs -levyn, joka tuudittaa meidät uneen kun öitä on jäljellä enää seitsemän. Bändin eilinen keikka Kuudennen Linjan keikka oli todella hyvä, kiitos Jussi!
Bangkokista pääsee kätevästi kesämökkihenkisiin tunnelmiin Ko Sametin saarelle. Noin kolmen tunnin matka taittuu näppärästi valtion linja-autoilla ja matka jatkuu lätäkön yli veneellä. Pienen kylän jälkeen vastaan tulee neljän euron kansallispuistomaksun keräävä vartiokoppi, jonka jälkeen olet pääkallopaikan läheisyydessä. Vakiorantana toimi ainakin viimeksi A Hua Khok, jonka liepeillä on useita halpoja (ja täten varsin askeettisia) bungaloweja.
Samettinen rantaviiva
Ko Sametin rannat ovat pääosin palmuttomia mutta hiekka on vitivalkoista. Tänne on pakko päästä aika pian, koska aurinko, lukeminen ja ranta kiinnostavat loman alussa varsin paljon!
Bangkok on maailman kuumin pääkaupunki: keskilämpötila koko vuodelta on +32.7c! Käytännössä esimerkiksi Saudi Arabiassa on tätä korkeampi keskilämpötila mutta Bankokissa kuumuutta ryydittävä ilmankosteus on käytännössä jatkuvasti yli 90%. Se saa vaatteet liimautumaan kiinni ihoon. Ilmeisesti huhtikuussa alkaa jo ripottelemaan vettä – mutta vain saman verran kuin Suomessa lokakuussa.
Kuumuutta kyllä arvostaa mutta välillä se tuntuu melko turruttavalta ja jatkuva veden metsästäminen käy hermoille. Tämänvuotisen lumipeitteen sulamisen aikana on kuitenkin ihan kiva olla jossain muualla kuin Helsingissä!
Päätin toteuttaa pienen lähtölaskurin, jossa kertaan tulevan matkan suosikkiasioitani.
Halkaistu durian (Amani1306 / Flickr)
Lauantain ja sunnuntain välinen yö on varattu ihanasta, piikikkäästä hedelmästä uneksimiseen. Sen maku tuo mieleeni persimonin, ulkopinta terävämmän ananaksen ja tuoksu – no – mädän sipulin? Duriania saa välillä Suomestakin mutta se on silloin pakastettua. Matkasuunnitelmamme on sikäli huonosti tehty että Chantaburin durianfestivaalit jäävät väliin, koska palaamme ennen toukokuun puoliväliä… Kausi on kuitenkin alkamassa, joten kaduilla tulee aivan varmasti vastaan tuoretta duriania kaupittelevia kioskeja!
Joo, Glee on kai jo vähän menneen talven lumia tv-rintamalla mutta jostain takavasemmalta livahti taas tajuintaan Journeyn biisistä tehty coveri ja erityisesti sen alkuperäisesittäjän liveversio joka huokuu vuotta 1981 kutakuinkin kaikilla mahdollisilla tavoilla. Liven voi tsekata tästä, kannattaa ehkä väihyä myös toinenkin versio niin voi pohtia miten erilainen versio tästä on tehty…
Vietän flunssaista sunnuntaita Anthony Bourdainin matkailuun ja ruokaan keskittyvän No Reservationsin parissa.Olen katsonut nyt ensimmäiset viisi jaksoa ensimmäistä kautta ja pidän sarjasta aika paljon. Vaikka kyse on aika kevyestä raapaisusta eri maihin, Anthonylla on hyvä ote ja usein varsin hauska tapa kertoa asioista. Youtubesta löytyneessä pätkässä pyöritään Uruguayssa, kannattaa väijyyä se!
Kävin Akon kanssa aiemmin viikolla avaamassa tämän vuoden Docpoint -dokumenttifestivaalit. Iris lähetti toissapäivänä viestin ja pyysi katsomaan Between Dreams -lyhytelokuvansa, joten siellä oltiin. Olin kuullut konseptista jo aiemmin mutta lopputulos oli silti yllättävä: rauhallista yökuvaa, nukkuvia ihmisiä ja hieno tunnelma. Koko elokuva oli tehty kolmen viikon Siperian läpi suuntautuneella junamatkalla – siis käsikirjoitettu, kuvattu ja leikattu valmiiksi. Myös musiikit toimivat joten koko paketti oli hienosti kasassa.
Illan pidempi dokkari oli Mohamed El Aboudin ohjaama Vasen vartaloon. Se oli koskettava ja toimiva tarina islaminuskoon kääntyneestä nyrkkeilijästä, Umarista, jonka alamäkeä ja toiveikasta asennetta seurataan läheltä. Suosittelen sen tsekkaamista televisiosta kun se vain jossain vaiheessa näytetään…
Docpoint jatkuu vielä tänään ja huomenna. Suosittelen leffailtaa kaikille joilla ei ole vielä sen kummempia suunnitelmia!
Jaahas, sieltä se sitten viimein tuli: muutaman vuoden ajan vahvistuvalla signaalilla kohistu Apple tablet-tietokone, joka sai nimekseen Ipad. Jos tätä tuotetta nyt sitten pitäisi kuvailla jotenkin lyhyesti niin sanoisin että se on 9.7″ kosketusnäytöllä varustettu Ipod Touch. Kooltaan se on vähän A4 -arkkia pienempi ja hieman yli sentin paksuinen. Painoa on ihan kohtuullinen 680 tai 730 grammaa riippuen siitä, onko kyseessä 3G-yhteydellä varustettu malli.
Internet on ollut vähän sitä mieltä että Apple on lyönyt kirveensä kiveen tämän mallin myötä. En ole ihan samaa mieltä, sillä 30€ puhelimella ja läppärillä päivittäiset yhteyteni hoitavana koen että tämä voisi korvata läppärin tosi monissa tilanteissa. Ehken käyttäisi Ipadia raitiovaunua odottaessani mutta entä siellä istuessani? Varmasti. Hieno karttasovellus, toimiva kalenteri sekä selain suurella näytöllä tuntuvat – jos nyt eivät sentään tarpeellisilta, niin ainakin – haluttavilta ominaisuuksilta. Osaan kuvitella että Ipadilla olisi mukava surffailla vaikka sohvalla, tai vilkaista sähköpostit.
Iphonesta ja Ipod Touchista tutun softan mukaan ottaminen lähes sellaisenaan on erinomainen idea. Kyseessä on kuitenkin puhtaasti kosketuskäyttöliittymäksi suunniteltu käyttöjärjestelmä jonka sydämenä hyrrää Darwin – kuten myös “oikeassa” OS X:ssä. Toki vapaampi ohjelmistopolitiikka kiinnostaa, mutta toimiva App Store kiinnostaa ehkä vielä enemmän.
Apple hehkutti sekä kirjojen lukemista Ipadilla että mukana olevia viittä suurta kustantajaa. Äkkiseltään kuitenkin tuntuisi että kiiltäältä, valaistulta näytöltä lukeminen on edelleen huomattavasti könömpää kuin Kindlen sähköiseltä, mattapintaiselta paperilta (tai oikealta paperilta). Kindlen akku tarjoaa sähköiseen mustetekniikkaan yhdistettynä vaikka Siperian ylitykseen riittävän määrän sivunvaihtoja, joten siinä suhteessa Kindle pieksee Ipadia mennen tullen. Sen sijaan lehtien lukemiseen Apple tuo uutta liittäessään videot artikkelien yhteyteen lehtien www-sivujen tapaan.
Ostanko vai harkitsenko? Nyt taloustilanne on sellainen että harkitsen, sillä tuleva kymmenen viikon matka saa lompakossa lojuvat eurot menemään järkevämpiin asioihin. Entä kesällä? Saapa nähdä… Lopuksi täytyy todeta että tuotteella on vitsikäs nimi, sillä esimerkiksi suomalaiset artikuloivat A ja O kirjaimet kutakuinkin samalla tavalla suurimman osan ajasta. “Mitä, minkä ostit?”, “eikö sulla ollut jo Ipod”…
Pokkarin lisäksi mukaan lähtee myös videokamera (Canon Legria HF200), jonka videoita nähdään toivottavasti myöhemmin tänne linkitettynä. Siihen se teknosekoilu sitten loppuukin (lukuunottamatta läppäreitä ja Nintendo DS:ää): laukku pysyy siis kevyenä!
