Eilinen shoppauspäivä sujui kivasti Siam Worldin ja pikku-Siamin nurkilla. Siam Worldin kolmannen kerroksen Singha Life -putiikki myy olutmerkin rinnalle luotua vaatemerkkiä. Tuotteet ovat hämmästyttävän korkealaatuisia ja hyvin leikattuja, mutta samanaikaisesti hinnat pysyvät alhaisina. Ostimme Ronin kanssa kahdet (pilli)farkut, vyön sekä pari paitaa eikä koko lasku silti noussut kuin hieman yli sataan euroon. Hyvää kamaa! Ehdin myös rakastumaan Issuen leijonatakkiin joka odottelee minua yhä Paragonissa…
Akon juhlapuvun etsiminen saatiin viimein alkuun mutta tulokset olivat laihoja: kaupat pursuavat cocktailmekkoja mutteivät juuri mitään yli polven ulottuvaa! Tänään shoppailu ikäänkuin jatkuu, sillä yritän saada puvun teettämisen viimein alkuun. Internetin kollektiivinen tietous on kertonut, että Rajawongse Clothierin Jesse ja Victor ovat Bangkokin pätevimmät räätälit joten suuntaan Nanalle tsekkaamaan tilanteen.
Päivän ohjelmassa on myös ruokakauppa, josta pitää käydä nappaamassa pomeloa ja muita eväitä huomenna alkavalle Penang-Kuala Lumpur-Singapore -rytistykselle. Nähdään!
Aamulla voi saada monenlaisia aistielämyksiä. Tänään hajumaailma koostuu ulkona poltettavista roskista, ja eilen äänimaton tarjosi pihalla ammuva lehmä. Kukon kiekuminen piristää – silloin kun sen kuulee ilmastointilaitteen hurinan taustalla. Kuvassa ollaan Petruksen kanssa eilisessä Family Barbeque -ravintolassa, jossa oli tappavan kuuma!
…Seikkailunnälkä ajaa nyt hiljentymisen ohi. Kymmenen puhumatonta päivää ehkä tekisi hyvää matkan budjetille, mutta päätin että lähden mielummin Ko Changille. Saa nähdä oliko virhe Kuvana Siamin monitasoinen neliö.
Sain tänään pitkät hiukset markkinoilla Bangkokissa. Mulla oli viimeksi pitkät hiukset 15 vuotta sitten ollessani 12 vuotias. Pitkillä hiuksilla tarkoitan tässä tapauksessa hieman yli olkapäiden ulottuvaa hiusta en todellakaan puoleen selkään ulottuvaa. Nämä hiukset ovat mittakaavassani hyvin pitkät, koska hiukseni ovat olleet suurimman osan aikaa elämästäni korkeintaan leukapituiset. Hiukseni eivät ole menneet ponnarille ainakaan kymmeneen vuoteen. En näytä mielestäni kovinkaan erilaiselta pitkähiuksisena, koska hiusten asenne on sama. Hiusten asenne olisi varmasti hyvin erilainen jos kaikki olisi mun omaa hiusta.
Pitkät hiukset ovat mulle varmasti yhtä suuri muutos kuin ikänsä pitkähiuksiselle lyhyet hiukset. Olin kuitenkin päättänyt jo ennen matkaa, että täällä teetätän pidennykset. Tällä hetkellä olin muutokseen valmis. Mahdollisuus pitkiin hiuksiin olisi ollut jo aikaisemmin, olenhan kampaaja. Yhtä dramaattista on hiusten kasvaminen muutamassa tunnissa, kuin niiden lyhyeksi leikkaaminenkin. Tuntuu vaan siltä että sitä ei pidetä yhtä dramaattisena asiana kuin jos joku pitkähiuksinen leikkauttaa “kruununsa” lyhyeksi. Sitä saatetaan päivitellä argumentein, että “kuinka sä raaskit” ja “kyllä hiukset ovat naisen kruunu”. Hiustenleikkauttaja saattaa tuntea myös olonsa alstomaksi, kun hiusten paino ei enää tunnukaan harteilla eikä ole enää turvallista ponihäntää jota kosketella. Ei voi myöskään enää piiloutua hiustensa taakse.
Mulla on ollut aina lyhyet hiukset pitkälti käytännön helppouden ja asenteen vuoksi. Ne nyt vaan on jotenkin tuntuneet omalle jutulle. Lyhyet hiukset ovat heijastaneet tähän asti persoonallisuutani parhaiten, mutta tyyliä on syytä joskus vaihtaa. Hiusten paino todellakin tuntuu ja ne jopa hiukan kutittavat paljasta selkää. Ymmärrän ponnarin ylivoimaisuuden, koska pitkä piiska on todellakin tiellä. Nyt pitää totutella pitkien hiusten pesuun, hoitoon ja kuivaamiseen. Nyt pitää ostaa ponnareita, solkia ja pinnejä. Ammatillisista syistä tämä on mielenkiintoista pääsen näin lähemmäksi pitkähiuksisten naisten sielua. Opin myös uusia tapoja käsitellä hiuksia ja tapoja miten laittaa ne kivasti. Odotan todella melenkiinnolla sitä rakastunko pitkiin hiuksiini niinkuin monelle kanssasisarelleni on käynyt. Pidennykset ja tuuhennuksen koukuttaa, eikä omia hiuksiakaan enää raaski leikata. Ennen rakastin hiustenleikkaamisen jälkeistä kevyttä tunnetta, siksi leikkautin ne aina uudestaan.
Markkinoilla Bangkokissa oli hiustenpidennyksiin erikoistuneita pieniä liikkeitä. Liikkeiden ulkopuolella oli rivissä eripituisia-erivärisiä ja eripaksuisia ponihäntiä. Hiukset olivat todella kaunistelematta kimpuissa. Niistä näki tasaisen leikkausjäljen kun ponnari oli leikattu poikki. Suomessa hiukset on aina pakattu valmiisiin sinetteihin tai hiusnauhaan. Se ei näytä niin todelliselta vaikka se aitoa hiusta onkin. Joku köyhä nainen on myynyt hiuksensa tai uhrannut uskonnollisista syistä. Totaalinen hiustyylin vaihtaminen on täällä suosittua. Liikkeen muut asiakkaat olivat lyhythiuksisia aasialaismimmejä joilla hiukset kasvoivat hetkessä yli puolenselän.
Istuin tuoliin ja hiusta alettiin kiinnittää. Hiuskimpusta leikattiin pieniä osioita. Osioit laitettiin niille suunniteltuun organisaattoriin, jotta ne olisi helppo kiinnittää. Organisaattori oli tehty muovista ja siinä oli pieniä koloja hiustupsuja varten. Hiustupsuun laitettiin ensin kuumaliimaa liimapyssystä ja sen jälkeen painettiin litteäksi suoristusraudalla ja pyöritettiin sinetiksi omaan hiustupsuun. Kampaajani ei puhunut juurikaan englantia ja päätin muutenkin olla kyselemättä ja puuttumatta asiaan. Hän ilmiselvästi tiesi mitä teki. Rouva oli todella helläkätinen taitava ja nopea. Hiusten määrä vaan alkoi hieman hirvittämään. Sinettiä tuli kerros keroksen perään. Hiukset alkoivat jo tuntua painavilta ja ajattelin, että ehkä vähempikin jo riittäisi. Pidin kuitenkin suuni kiinni, koska luotin lopputuloksen olevan hyvä. Hintaankaan ei tainnut hiusten määrä enää vaikuttaa, kun olin jo ponnarini valinnut seinältä. Suomessahan hius on itsessään jo niin kallista, että sitä tyytyy jo vähän ohuempaankin lettiin.
Hiukset ovat kauniit, mutta melkoisen painavat. Voin vaan kuvitella kun pesen ne huomisen bodypumpin jälkeen kuinka painavat ne vettä valuvana ovat. Voin kuvitella kuinka hiostavat ne ovat kun treenaan ja kuinka korjaan ponnarini asentoa kesken treenin. Huomenna sen näkee kuinka kauan fööni laulaa, että saan uudet hiukseni kuivaksi. Kohta sen näkee rakastunko tukkaani enkä ikinä tyydy omaan ohueen hiirenhäntään vai saanko totaalisen hepulin tämän hiusmassan kanssa enkä ikinä enää halua pitkää ja paksua tukkaa.
Hiuslaatu on todella aasialainen piikkisuora ja jäykkä. Nukuin hiukset letillä eikä minkäänlaista lainetta syntynyt. Ehkä hiusten aasialaisuus tekeekin niistä coolit! Paikalliset eivät todellakaan ole konservatiivista väkeä. Täällä näkee paljon päräyttäviä hiustyylejä, lyhyitä ja lyhyitä pidennyksillä höystettyinä. Onneksi niitä kusenkeltaisia on näkynyt tosi vähän. Permanenttejakin väännetään, kun olen vakoillut kampamoitten ikkunoita. Saa muuten olla varmaan tosi vahvat aineet, että paikallinen tukka taipuu. Olisi mielenkiintoista tietää minkälaisia aineita täällä käytetään. Wella ja Lorealia näkyy paljon, mutta niillä on varmaan oma Asian Edition. Suurin osa hiuksista on kuitenkin tummahkoja erilaisia ruskeansävyjä, Bobeja näkyy aika paljon sekä lyhyitä ja rikottuja malleja. Olen nähnyt myös sassoonmaista pottatyyliä singlatulla niskalla mimmeillä.
Ponnarini pamahti muuten poikki….Voi näitä Bangkokilaisia, kuinka kivalta ne näyttävät.
Hmm. Lauantai-ilta meni perinteisellä tyylillä, siis epävarmuustekijöiden vaikuttaessa. Lähdimme seitsemän pintaan marssimaan lähiravintola Olive Keeperiä kohti, jossa tapaisimme Leenan ja jatkaisimme dubsteppailemaan RCA:lle. Sitten alkoivat mutkat jotka johtivat meidät lopulta pelaamaan biljardia Soi 22:lle.
Ensinnäkin: Leena ei tullutkaan Olive Keeperiin. Toiseksi: Olive Keeper oli kiinni koska siellä juhlittiin oikein tosissaan jonkun synttäreitä. Kolmas muutos illan lähtökohtiin tuli kun Helena päätti jäädä kotinurkille. Niinpä nappasimme taksin ja lähdimme Sukhumvit Soi 22:lle, jossa sijaitsi ihana Balee Laos! Aloitimme pitkän kaavan illan tilaamalla pullon viskiä, kokista, sodaa ja reippaasti ruokaa. Kaikki tilatut annokset olivat herkullisia: lehteen käärittävä kalasalaatti, friteerattu tofu, kalatahna, kanakeitto, paistetut sammakot… Nami! Palvelukin oli mahtavaa – suosittelen mestaa! Ilta jatkui lyhyen taksimatkan jälkeen Soi 22:n biljardibaarissa ja päättyi baarien sulkemisajan nurkilla.
Suunnitelma: Olive Keeperiin syömään, sitten 808-klubille Dubway -dubstepiltaan… Huomenna enemmän kuluneista päivistä mutta kuvia voi väijyä joko Flickrissä tai Picasassa.
Aamu alkaa 11 tunnin unien jälkeen aika mukavasti. Pulikointi on suoritettu (vesi: lämmintä), pikakahvit heitetty kiduksiin (kahvi: perusnescafelaatua) ja nyt nautin tuoretta duriania sekä passionhedelmiä aamiaiseksi. Suomen matsista katsottiin kaksi viimeistä erää True Visionsilta. Kohta lounastetaan jossain lähellä, sitten jotain tuntematonta ohjelmaa Ronin kanssa, sillä Essi suuntaa taas yliopistolle.
Eilinen ilta oli väsynyt mutta mainio. Auringonlaskun aikaan menimme katolle juomaan tölkilliset Singhaa (automaatissa ei ollut muuta). Kattopuutarhassa oli lähes ruuhkaa eikä aluksi löytynyt edes istuinpaikkoja. Pistin S90:n yökuvausmahdollisuudet koetukselle, ja lopputulos näkyy yllä. Hyvää laatua, mutta vaatii toki kameran tukemisen yli kolmen sekuntin ajaksi.
Myöhemmin illallistimme Helenan kanssa Narathiwasin toisella puolella sijaitsevassa Sortrelissa. Ravintola tarjosi perushyviä ruokia vilkkaasti liikennöidyn tien varressa, ja taiteilimme pöydällä lojuneilla liiduilla paperopöytäliinat uuteen uskoon. Kotona aloitimme kasaamaan 1000 palan lohikäärmepalapelia jonka reunat valmistuivat aika hätäisesti!
Lentokoneessa nukkuminen on haastavaa. Vaikka penkki on mukava istua, on siinä ikävää nukkua. Ympäristö aiheuttaa myös hieman ongelmia: takana olevat jyskyttävät kosketusnäyttöä rytmikkäästi, lapset itkevät ja jotkut meuhkaavat nousuhumalassa.
Intian yläpuolella alkaa näkyä pieniä, valaistuja kyliä. Kun koneen käytävävalot sammutetaan voi ikkunapaikalta ihastella tähtiä. Ainakin muutaman kerran näin siiven alla nököttävän Rolls Roycen moottorin valaistuna, joten ikkunasta tuijottaminen oli ihan antoisaa kun uni ei tullut silmään.
Muutakin katsottavaa oli, sillä Finnairin uuden Airbus A340-300:n mediapiste oli aika kiva. Se näytti pyörivän Linuxin päällä ja kaatui käytössäni vain kerran Elokuvavalikoima oli mielenkiintoinen: The Informant! ja Haarautuvan rakkauden talo kiinnostivat. Televisiosarjoissakin olisi ollut esimerkiksi Life on Mars mutta katsoin pari jaksoa Family Guyta. Pelit sensijaan olivat aika aneemisia, sillä mielessä siintää edelleen Malaysian Airlinesin lennon puzzlet.
Loppupeleissä tuli nukuttua ehkä puolitoista tuntia, joten seuraavat pari päivää menevät uuteen aikavyöhykkeeseen totutellessa. Näin aamutuimaan on myös kova nälkä, sillä yakinikunauta, jota tarjottiin illalliseksi, ei ollut kovin kummoista. Taksi kentältä kotiin kesti noin tunnin (40km) mutta kuski oli chilli eikä ollut kovin jännittävää.
Vesi herahtaa kielelle. Lähtöön on enää 17 tuntia ja nyt voi tosissaan riemuita lähdöstä! Odotan uuden kodin lähimmän pad thai -kioskin mummon keitoksia sekä tietysti Olive Keeperin viskinhuuruisia iltoja. Puhumattakaan tuoreesta kalasta, ihanista curryista tai katukeittiöiden keitoista… Nami! Lentokoneen safkojen jälkeen maistuu varmasti jokin paikallinen mättö, joten vatsa murisee jo nyt!
Huh, countdown jämähti muutamaksi päiväksi ja kolme unta jäi toivomatta. Ne olisivat varmaankin olleet unia gekoista, yöjunista ja Maple Housesta jossa asumme Bangkokissa. Kämppäjutut ratkesivat hienosti, sillä Essi kävi neuvottelemassa meille hyvään hintaan kahden makuuhuoneen, kahden kylpyhuoneen, olohuone-keittiön sekä kahden parvekkeen asunnon kuudennen kerroksen valoisammalta puolelta.
Canon S90 (Pavel Tcholakovin kuva)
Poistimme myös uuden kameran matkaa ja tulevaisuutta varten. Tiukan seulan jälkeen valinta osui Canon Powershot S90 -kameraan joka yhdistää pokkarimaisen koon ja käsisäätömahdollisuudet suurehkoon kennoon. Toki 28mm laajakulma on könömpi kuin Panasonicin LX3:n 24mm mutta jotenkin epäilytti ostaa melkein pari vuotta vanha kamera. Myös pienempi koko ja 70 grammaa kevyempi paino painoivat vaakakupissa joten nyt sitten pelätään vaan LX4:n ilmestymistä Pokkarin lisäksi mukaan lähtee myös videokamera (Canon Legria HF200), jonka videoita nähdään toivottavasti myöhemmin tänne linkitettynä. Siihen se teknosekoilu sitten loppuukin (lukuunottamatta läppäreitä ja Nintendo DS:ää): laukku pysyy siis kevyenä!
Kamojen pakkaaminen etenee näppärästi ja pientä kevätsiivoustakin on ilmassa. Mukaan lähtee kauluspaitoja, parit shortsit ja aika minimimäärä vaatteita. Se mitä ei tullut mukaan löytyy varmaan Thaimaasta.
Kuvana Siamin monitasoinen neliö.
Myöhemmin illallistimme Helenan kanssa Narathiwasin toisella puolella sijaitsevassa Sortrelissa. Ravintola tarjosi perushyviä ruokia vilkkaasti liikennöidyn tien varressa, ja taiteilimme pöydällä lojuneilla liiduilla paperopöytäliinat uuteen uskoon. Kotona aloitimme kasaamaan 1000 palan lohikäärmepalapelia jonka reunat valmistuivat aika hätäisesti!
Elokuvavalikoima oli mielenkiintoinen: The Informant! ja Haarautuvan rakkauden talo kiinnostivat. Televisiosarjoissakin olisi ollut esimerkiksi Life on Mars mutta katsoin pari jaksoa Family Guyta. Pelit sensijaan olivat aika aneemisia, sillä mielessä siintää edelleen Malaysian Airlinesin lennon puzzlet.
