Joulupäivä!

Ah, joulupäivä alkaa perinteisen rauhallisissa merkeissä. Keitän riisipuuroa, juon kahvia ja luen kirjaa – ja kantri soi. Spotify valitsee hyvää kamaa 60-luvulta ja sitä ennen sijoittuvilta vuosikymmeniltä. Tänään olisi tarkoitus käydä haudalla ja mennä äidin luo rääppiäisiin. Hyvä suunnitelma kaikin puolin. Pääpaino on kuitekin sanalla löysäily, joten kirjoja ja leffoja tulee varmaan kulutettua huolellisesti.

Pukki (joka kertoi olevansa naispuolinen!) toi esimerkiksi ihonpuhdistuslahjakortin, partakoneen, viskilaseja, Johnnie Walker Black Label -pullon, lukutaidon jollekulle, villasukat, pari kirjaa, suklaata, pastaa ja balsamicoviinietikkaa. Hyvä pukki kaikin puolin, tarpeeseen tulevaa tavaraa! Kohta aion näyttää Akolle Lumiukko -dvd:n. Myös eilen leipomiani korvapuusteja on vielä jäljellä kunnon säkillinen!

Olen taas telkkarisäädön keskellä. Juuro hankkimassani laitteessa on vain antenniverkon viritin ja jotenkin tuli paniikki siitä, että pitää varustautua kaapeliverkkoon siirtymiseen täällä Welhon piirissä. Mulla on onneksi onnea matkassa, joten voi olla että Akon vanhemmat ottavat meidän television ja säädämme meille jonkin paremmin tänne soveltuvan mallin. Ehkä sitten välipäivinä tai vuoden alussa.

Ehdin äsken hakkaamaan vähän aikaa klassikkopeliä Galactic Civilizations II ja kyllä se onkin raivostuttavan vaikea! Argh. Alkuasetelmat ovat tärkeät ja tyrityillä siirroilla tuppaa olemaan hyvin kauaskantoiset vaikutukset. Sitten tajusin pelaavani väärää peliä: se hämärää huumoria sisältävä, muistaakseni venäjällä koodattu peli on Space Rangers 2! Toivottavasti se palkitsee enemmän…

0 comments ↓

There are no comments yet...Kick things off by filling out the form below.

Leave a Comment