Vanhat kirjoitukset Octoberlta 2008

Ajatuksia kirjaston uumenista

Islannissa pörssi tulee alas, Obama näyttäis olevan matkalla kohti voittoa.

Xbox360 Elite maksaa 289e Verkkokaupassa. Kuulostaa halvalta, mutta on paljon rahaa.

Suunnittelen lounasta yhä edelleen. Kohta menen syömään Kamppiin äitini kanssa.

Spore vaikuttaa lupaavalta peliltä. Saa nähdä jääkö vain siltä vaikuttavaksi. Asensin aikani kuluksi.

Television hommaaminen taitaa jäädä suunnittelun tasolle. Venekin vaatii rahaa.

Haluaisin hieman lomaa. Tai sitten olla täysipäiväisesti töissä. Käyttöliittymäsuunnittelu kiinnostaa.

En nyt jaksa kirjoittaa mitään kokonaisuutta, mutta tällaisia juttuja mietin kun pitäisi kirjoittaa kandia.

Supergrass ja Benga kuulostavat kyllä hyviltä tänään.

Illalla en aio tehdä mitään.

Aamutunnelmat töissä

Windows Xp Service Pack 3 asentui juuri - keskeyttäen muun työnteon 45 minuutiksi. Nuhainen Vaio ei jaksanut vääntää Powerpoint 2007 -tiedostoja samanaikaisesti joten jouduin piirtämään paperille. Se olikin hyvä, sillä sain monta hyvää oivallusta. Powerpointprotojen vääntäminen on hyvin mielekästä puuhaa: tulokset näkyvät heti ja simuloimaan pääsee välittömästi. Lisäksi on hyvä kun saa välitöntä palautetta domainosaajilta.

Aamun soundtrackina toimii Booka Shaden loistava The Sun and the Neon Light -levy. Se palauttaisi muuten viikonlopun klubitunnelmiin, mutta Redrumin House Partysta jäi aika laimea fiilis. Tylsää musaa ja jotenkin löysä meininki. Meillä oli kuitenkin ihan hauskaa ja myöhemmin illalla Mbarissa Samuli Kemppi ja J-P Parikka soittivat kunnon teknoa. Näitä asioita pohdiskellessa on kova ikävä Berliiniin…

2914938078_61e30ac1d1.jpg

Lauantain remonttituokio Kisenillä tuotti hyvin tulosta ja kylkilautojen tilalla on nyt komea pilssihymy! Toivottavasti ehditään taas pian Kirkkonummelle, tekemistä on paljon. Nyt töiden pariin.

Edit: Bengan Diary of an Afro Warrior toimii myös! Dubsteppiä parhaimmillaan.

Kiireistä syksyä

Tuntuupa tämä syksy kiireiseltä. Mulla ei ole kuin yksi kurssi ja kanditutkielma, mutta siihen päälle ilmestyi duuni jota teen maanantaisin ja tiistaisin. Se on juuri sitä mitä haluankin tehdä joten olen aika onnellisessa asemassa. Tuntuu että työhön pääseminen helpotti Helsinkiin sopeutumista kumman paljon - tai ehkä kyse on järkevästä puuhasta yleisemmällä tasolla. Veneen kanssa puljaaminen tulee viemään kuukausitasolla aika paljon aikaa sillä tekemistä on reippaasti. Pimeät talvi-illat pressun alla kuulostavat ihanilta!


Tässä mehustelemani Neon Neon jonka teemalevy Stainless Style on ollut paljon kuuntelussa. Levy kertoo DeLorean -auton suunnittelija John De Loreanista, joka eli ilmeisen jännittävää elämää sekaantuen muutamiin laittomiin juttuihin ja kaataen lopulta firmansa. Hienoa musiikkia, puikoissa häärivät Boom Bip ja Super Furry Animalsin Gruff Rhys.

Musafiilistelymielentilassa voisinkin listata tämän hetken mielenkiintoisimmat levyt:

  1. Neon Neon - Stainless Style
  2. Elbow - The Seldom Seen Kid
  3. Santogold vs Diplo Mixtape
  4. Squincy Jones - Nintendub -mixtape
  5. Wolf Parade - At Mount Zoomer

Tänään hammaslääkärirumba jatkuu hieman. Inhottavaa mutta samalla helpottavaa. Illalla musavisa, huomenna standupkomediaa ja perjantaina jotain Laurin kanssa. Lauantai on pyhitetty Kisenin kunnostamiselle, sunnuntai lepäämiselle. Paljon hommaa ja jossain välissä pitäisi vielä ehtiä tekemään muutama sivu kandia ja pari tuntia töitä. Pystyn ilmeisesti tekemään suunnittelua myös etänä, joten toimistolle ei tarvitse raahautua parin tunnin takia.

Berliiniin on satunnaisesti kovakin ikävä. Viimeistään keväällä aion suunnata sinne lomailemaan. Klubeissa ja baareissa juokseminen ei juuri kiinnosta (vielä), tuntuu että tarjonta on niin paljon läävempää kuin Berliinissä. Se sopii budjetille, jota auttaa myös Jonnen mulle lainaama Xbox360. Toivon että Geerd ja Linda tulevat tänne talvella hiihtämään ja nauttimaan mökkeilystä.

Nyt kahvia ja sitten liikkeelle. Plop.