Week End ja Plus8/Minus
Week Endissä oli mielettömät bileet! Pääsimme yhden aikaan iltapäivällä jonottamatta Alexanderplatzin nurkalla sijaitsevaan klubiin. Hissi vei 12. kerrokseen, jossa oli joedelleen varsin reipas määrä ihmisiä! Samoihin aikoihin Magda alkoi soittamaan ja siirryimme kutakuinkin suoraan tanssilattialle jossa parveili jännittävän näköisiä berliiniläisiä. Bileet vain paranivat ja paranivat, ja joskus kahden aikaan Villalobos ja Richie Hawtin pääsivät puikkoihin. Nyt pohkeet tuntuvat siltä, miltä niiden kuuluukin kun on tanssinut viisi tuntia putkeen. Musiikki oli niin hyvää ettei lattialta malttanut poistua kuin hakemaan lisää vettä pulloon. Suunnitelma aamulla bileisiin lähtemisestä toimi kuin tauti: oli superkivaa olla pirteänä ja about hyvin nukkuneena kuuntelemassa super-dj:tä! Uusiksi, kiitos.

Kuva Week Endin 12. kerroksesta, lähde: Herebox / Flickr
Kävimme vielä syömässä illallisen To Locissa. Vietnamilainen ruoka on aina yhtä hyvää, sille ei vaan voi mitään. Se on jo listalla, jonne kirjoitan asioita joita tulen todennäköisesti ikävöimään kun palaan syksyllä Helsinkiin…

Loisteliasta uutta vuotta sullekin! Kieltämättä hyvä taktiikka tuollainen aamubiletys
Et sitten enää eksynyt illalla Kimmolle? Pojat nauttivat yhä tasoittavia aaton jäljiltä… kontra-Bier!
Jos bongaat jotain hyviä konsertteja lähiaikoina niin saa mainostaa
-Saara