Joulu Berliinissä

Olen suorittanut jo aika hyvin jouluvamistelut. Varasin äsken pöydän Massaihin jouluaattoillaksi joten emme näänny nälkään. Kävin jo ostamassa muutaman hassun lahjan (ei, en aio tänä vuonna lähettää mitään Suomeen) ja jotain pitäisi vielä käydä poimimassa tulevina päivinä. Ostin jo osan safkoistakin mutta ruokakaupat ovat auki lauantaina, sunnuntaina sekä maanantaina. Kaikkea ehtii siis vielä hankkimaan. Jouluatton kello kahdesta kaupat ovat sitten kiinni aina 27.12. aamuun saakka joten ei tarvitse stresasta shoppailusta.
Tuntuu että tänne ei jäänyt kukaan erasmusopiskelijoista. En toisaalta ihmettele, onhan joulu kotona aina perinteinen vaihtoehto. Itse olen varsin innoissani täällä hengailusta. Olen ymmärtänyt että Berliini tyhjenee jouluksi. Ehkei aivan Helsingin juhannuksen veroinen mutta kuitenkin täältä katoaa moni kotikaupunkeihinsa. Ravintolat ja baarit ovat ilmeisesti hyvin auki joten emme kuole nälkään tai janoon. Tekee kuitenkin mieli vaan hengata rauhassa nuo juhlapyhät (vaikka olemmekin suunnitelleet teknoilua jouluaatoksi). Kivaa!
Olin äsken Johannan ja Andreaksen hääjuhlissa naapurikorttelissani. Max ja toinen jäbä soittivat neljän biisin liven kokeellista rokkia joka maistui varsin hyvin! tarjoilut olivat tosi hyvät ja oluena oli jotain baijerilaista erikoismallasta jota oli kolme tynnyrillistä. Tosi hyvää janojuomaa! Paikalla oli myös pieni kourallinen tuttuja ja tutustuin uusiin tyyppeihinkin. Tulipa myös kutsu kivoihin uudenvuoden juhliin. Hyvät häät, onnea hääparille ja kiitos kutsusta!

Jepjep, M.I.A.:n Paper Planes -video on päräyttävä ja biisi vielä päräyttävämpi! Niinkuin Annos -blogissa sanottiin niin kyseessä on ainakin vuoden paras kertosäe. Blop blop! En nyt jaksa keksiä tänne mitään sen jouluisempaa joten tällä mennään.

Posted in: Berliini



addJätä kommentti