Entries from elokuu 2007 ↓

Mäkki tilattu, tapaamisia edessä, Finnhits

Noniin. Macbook Pro hyvin pienin muutoksin on nyt tilattuna, toivottavasti se ehtii ennen duunin loppumista tänne työosoitteeseen. Työt loppuvat 31.8. ja koneen saapuminen voi kestää 3.9. saakka… Vaikka koneen ostaminen lämmittää mieltä, tulee isoista hankinnoista aina pienet morkkikset. Tällä kertaa tosin yllättävän pienet! Kohta kaadankin sitten lattea kurkkuun hopeisia näppäimiä kosketellessani :)

Niin, ne lentoliput pitäisi hommata syyskuun viidennelle päivälle. Väijyn vielä laskisivatko hinnat, ainakin maanantain ja perjantain lennoille oli käynyt niin parin viime päivän aikana. Tänään on jotain vaihtotuutorointia, joka näin etukäteen ajatellen vaikuttaa hyvin turhalta hommalta. Taidan kuitenkin mennä käymään, sillä Tuomo on ilmeisesti höpisemässä siellä viime vuoden Kölnin kokemuksistaan. Ensi viikolla (tiistai tai torstai) edessä on muutamien muiden Berliiniin lähtijöiden tapaaminen. Se sensijaan vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta.

Ja vielä loppuun vihje paremmasta musiikista. Stealth Unitin threadista tuli eilen bongattua nämä varsinaiset mestariteokset. Turun Säkki ja Keravan Kolli tarjoilevat nämä mahtavat, Finnhits -kamasta (sopivat mihin tahansa toimistoympäristöön!) koostuvat miksaukset: Rakkauden jälkeen A/B ja Yhtä juhlaa. Nauttikaa. Kesääkin on vielä hieman jäljellä.

Lähestyn tietokonetta varovasti

Pari askelta kohti kannettavan tietokoneen ostamista on nyt otettu, ja valinta lukittu Applen tuotteeseen.

  1. Luottorajaa korotettu (että kone mahtuu luottoikkunaan)
  2. ADC Student Membership maksettu
  3. Opintosuoritusote ja ajokortti kopioitu

Jepjep. Luottorajan korotus Mastercardiin onnistui varsin kitkattomasti ihan puhelimen välityksellä. Kymmenessä minuutissa kaikki oli selvää, ja pankki valmis lainaamaan minulle rahaa hieman aiempaa enemmän. ADC-jäsenyyden hankkiminen oli niin yksinkertaista kuin verkkokaupasta ostaminen nyt vain voi olla. Tai hetkinen: jossain välissä piti vakuttaa lukeneensa käyttöehdot (selasin ne läpi jo aiemmin), joten ehkä asiassa oli yksi pieni mutka. Opintosuoritusotteen sai tilattua Helsingin yliopiston nettipalvelusta englanninkielisenä muutamalla hiirenpainalluksella, vaikka yleisesti ottaen kyseessä on varsin sekavasti toteutettu sivusto. Monenmoista on siis tehtynä, mutta vielä on pari vaihetta suoritettavana ennenkuin tietokone alkaa liikkumaan rahdilla kohti oikeaa osoitetta.

  1. Varmistuskoodin saavuttua täytyy vielä loggata Apple Storeen ja täyttää muutama kenttä.
  2. Aiemmin kohdassa kolme ilmoitetut paperit on faksattava Applen hyväksyttäväksi johonkin komentokeskukseen (haloo, faksi 2000-luvulla?).
  3. Apple Storen puhelinmyynnin on vielä vastaanotettava tilaus. Whee!

Eli ei tämä ohjelmistokehittäjäalennuksella koneen tilaaminen aivan ruusuilla tanssimista ole. Parinkymmenen pinnan pudotus hinnassa on kuitenkin niin merkittävä, että tapahtumaan sopii käyttää muutama minuutti kallisarvoista vapaatyöaikaa! Tulisi jo se sähköposti… Alkaa nimittäin olemaan hieman kiire, jos 7-10 päivää on normaali viive koneen kasaamiselle ennen sen lähettämistä.

Sunnuntain musiikkivinkki: Stig Dogg

Tänään on ollut tehokuuntelussa Stig Doggin maissarista löytyvä biisi joka on kyllä yksi tämän vuoden merkittävimmistä raidoista. Kun nainen lyö on erinomainen esimerkki siitä, miten biisistä saadaan huutonaurua ja ajatuksia samanaikaisesti aiheuttava.

mä muistan kun kotiin palasin
sä ootit mua sängyllä alasti
mä uupunut töistäni olin vain
kylmän kaljan jääkaapista hain

jääkaapin oven avasin
kaljatölkin käteeni hamusin
siit pitkän kulauksen kurkkuuni kumosin
ja makuuhuoneeseen luoksesi suuntasin

sä olit laittanut kylpytakin päälle
ja mä kysyin mikä sua nyt vaivaa
sitten tapahtui yllättävä käänne
ja sä aloit mun kanssani flaidaa

mä en tiennyt mitä tehdä
vain suojasin kun iskuja sateli
mun kimmakaveri niit jakeli
mä matelin ja armoa anelin

kun nainen lyö
se saa miehen itkemään
se saa Stiginkin itkemään
kun nainen lyö

kivikirves jo otsaasi kolahti
silti kasvatit lapsemme, pojatkin
sä sanoit että oot saanut jo osasi
kun mua vastaan sun nyrkkisi kohosi

pitkään sen kaikilta salasin
sä olit seppä ja mä olin alasin
sä kaasujalka mä talla sen alla
mä urkuharmooni ja sä kanttori

mä olin laittanut telkkarin päälle
ja sä kysyit mitä aion tsiigaa
sitten tapahtui yllättävä käänne
ja mä aloin lähestulkoon spiidaa

mä en tiennyt mitä tehdä
mä pelkäsin kun vaihdoit sä kanavan
sä vaihdoit formulan ruokaohjelmaan
en katsoo saa miesten ohjelmaa

kun nainen lyö
se saa miehen itkemään
se saa Stiginkin itkemään
kun nainen lyö

Levy, Stigidilaatio, on ulkona 29.8. ja kyseessä on taas niinsanottu pakkopoisto. Julkkarikeikalla nähdään!

Tavarat, vieraat, blogit, ihmiset

Geerd sähköpostitti ja kertoi että kalenteri ja matkaopas olivat saapuneet Kreuzbergiin. Kalenteriin on jo merkattu muutamia tärkeitä päivämääriä, mutta ei niistä sen enempää. Mukavaa! Ja että kivat asiat eivät loppuisi tähän, täytyy kertoa että muissakin jutuissa on tapahtunut edistystä! Keikkaliput saapuivat viime viikon torstaina Punavuoreen. Erikoinen juttu, mutta ainakin tulivat kirjattuna eivätkä kadonneet minnekään. Ne odottelevat lähtöä kirjoituspöydän laatikossa NOFX:än Tampereen keikkalippujen vieressä…

Asuntojutut eivät varsinaisesti ole edenneet. Pitäisi (edelleen) soittaa siitä yhestä kämpästä ja selvittää millainen herra siinä asuu. Geerd laittoi tänään kaikille kavereilleen oikein kauniisti kirjoitetun asunnon/huoneenmetsästysmailin, jossa minut esiteltiin ja tilanne kerrottiin lystikkäästi. Ensimmäiset vierailijat ovat jo tulossa. Pirkka tulee RailsConf Europeen syyskuun puolivälissä, Ako pariksi viikoksi syys-lokakuun vaihteessa ja Matias johonkin maisteriohjelmahässäkkään viikoksi lokakuun alkupuolella. Toivottavasti mulla on joku sopivankokoinen asunto että Matias ja Ako mahtuvat päällekäin, muuten täytyy säätää jotain (on nimittäin harvinaista nähdä tyttöystävää Berliinissä)!

Kuva: e-z / Flickr

Viikonlopun Uuden Musiikin Festivaaleilla törmäsin pikaisesti Justicen mellakan aikana Jonakseen, jonka puhelinnumero oli pakko napata mukaan keikka/hengausseuran toivossa! Kuvia noilta pahamaineisilta elektronisen musiikin kinkereiltä löytyvät tästä Flickr-setistä.

Töissä on tullut seurattua paljon blogeja. Itseasiassa niitä on tullut seurattua myös vapaa-ajallakin, josta seurauksena Google Readerin “trends” -osa kertoo huolestuttavaa statistiikkaa: “From your 176 subscriptions, over the last 30 days you read 6,498 items, starred 216 items, and shared 170 items.” Uhhuh tätä informaatiotulvaa… Välillä on siis ollut tylsääkin. Nyt mulla on taas hommaa joka ei kyllä riitä aivan kuun loppuun mutta vielä ehtii sumplia lisääkin.

Ja vielä lopuksi voisin vinkata Sampon uuden kesämiksauksen suuntaan, jonka voi imuroida täältä löytyvästä postauksesta. So krispy!

Muistikirjat tulossa… ei, menossa postissa

Noniin. Amazon.de ilmoitti vastaanottaneensa tilaukseni sekä pehmeäkantisesta, 18 kuukautta kattavasta viikkokalenterista että siitä Berlin City Notebookista. Päätin tilata ne Geerdin luo, sillä muuten ne saapuvat ensin kotiin josta kannan ne kuukauden päästä takaisin lähtöpisteeseen. Ei kuulosta järkevältä. Kuitenkin on hyvä tietää että ne odottavat siellä syyskuun alkua!

Töissä on tällä hetkellä ihan kivasti hommaa. Naputan dokumenttia, jossa kerron vääntämäni Excel-sheetin ja siihen liittyvien skriptien toiminnasta. Kun duunit syyskuussa loppuvat, on ihan hyvä että seuraavan tämän kanssa puljaavan on helpompi päästä sisään projektiin. Tietysti olisi kivaa jatkaa töissä, mutta vaihtoon lähteminen on siintänyt mielessä niiiiin kauan ja muutenkin se on jo varmistettu, joten enää ei vaakakupissa paina vaikka jatkamaan pyydettäisiinkin. Eipä kyllä ilmeisesti olla pyytämässä, koska olen jo tiedottanut johdolle lähdöstä. Duunikaverini jää syksystä eteenpäin ainakin puolipäiväiseksi, mikä on varsin kivaa!

Berliinistä olisi hyvä keksiä jotain tulonlähteitä. Ehkä jotain friikkijuttuja webin parissa, tai sitten jotain mielettömiä matkustusspektaakkeleita Anssin kanssa…

Moleskine – ihan oikea muistikirja

Moleskine City Notebook

Koska olen pahanlaatuinen piirustus- ja muistikirjojen haalija, olen jo pitkään silmäillyt innokkaasti Moleskinen valikoimia kun niihin vain on jossain törmännyt. Tähän saakka korkeahkot hinnat ovat pitäneet minut loitolla niistä, mutta nyt kädet syyhyävät erityisen pahasti. 18 kuukautta kattava viikkokalenteri vaikuttaa hirmu näppärältä, ja toisaalta vuoden 2008 malli, jossa jokainen päivä on omalla sivullaan, on myös nerokas. hinnat ovat jossain yli 12 punnan tietämillä, mutta täytyy käydä katsomassa Akateemisesta Kirjakaupasta heidän valikoimiaan.

Erityisen vaikutuksen minuun tekivät City Notebookit, joista löytyy jopa Berliiniin suunniteltu versio. Tämä on siis käytännössä karttaosalla varustettu muistikirja, josta muovautuu matkan aikana rustaillessa matkaopas! Sivut on jaoteltavissa eri kategorioihin (ravintolat, hotellit…) mutta myös typötyhjiä sivuja on reippaasti. Kihelmöivää! Eri ihmisten versioita samasta kaupungista olisi hurjaa vertailla.