Onni on NOFX Tamperella
Aijai. Kylläpäs se oli mojava keikka. Aina vaan yhtä hyvä (no ainakin melkein) punklegenda, NOFX, saapui erittäin pitkän tauon jälkeen taas Suomen kamaralle naurattamaan ja ihastuttamaan yleisöä. Siirryimme Essin kanssa Tampereelle äidin Golfilla eikä juuri pysähdelty huoltoasemille. Matkan varrella oli mitä ihmeellisimpiä valaistuksia, ja sää vaihteli kaatosateesta ja sateenkaarista vahvan keltaiseen usvaan. Kyllä matriisi sitten osaakin renderoida hienoja juttuja!
Tampereen Pakkahuone oli loppuunmyyty ja täynnä keikkapaidoitettuja tyyppejä joista aika iso osa oli saapunut pääkaupunkiseudulta. Missään vaiheessa ei kuitenkaan ollut liian täyttä, vaan tilaa oli ihan mukavasti! 1500 ihmistä vetävä sali oli viihtyvyydeltään huippuluokkaa eikä akustiikkakaan ollut huonoimmasta päästä. Ennen pääesiintyjää tsekkasimme kotimaisen skatepunklegendan, Freak-Edin keikan joka oli hurjan hyvä! Bändi ei ole soittanut kuuteen vuoteen ja silti pisti yleisön sellaiseen hurmokseen että huh huh! Mikä olisikaan ollut parempi paluukeikan paikka kuin tämä ilta? Kaksi laulajaa, päräyttävät riffit ja pitti lavan edessä tekivät tehtävänsä.
NOFX aloitti lähes ajallaan, siis noin yhdeltätoista. Melkein puolentoista tunnin settiin mahtui varsin kattava biisilista. Uusia biisejä kuultiin siinä missä vanhempaakin materiaalia, eikä hittejä häpeilty. Arvasin etukäteen oikein: yleisö osasi melkein kaikki kappeleet, ja nyrkit heiluivat ilmassa koko keikan ajan! Eivätkä nuo parin uudemman levyn biisit häviä sävellyksinä vanhemmille juuri ollenkaan, toimivat hyvin!
Kuvassa Fat Mike bassottelee vuoden 2006 Warped Tourilla vihreähiuksisena. Lähde: Jgarber, Flickr
Biisien väleissä herrasmiehet heittivät rehtiä läppää Yhdysvaltojen tilasta, Euroopasta, eurooppalaisista, meksikolaisista, juutalaisista, valaanlihasta, Tampereesta ja vähän muustakin. Fat Mike päälle sylkevistä punkkareista: “please stop that now, it’s very disgusting and if that happens again, the gentleman over there will beat the shit out of you”. Fat Mike lavalle lentävistä kengistä: “please don’t throw shoes on stage, that’s so ‘97. And you might not remember that album anyway”. Franco Un-American -biisin sanoja muutettiin vähän raflaavampaan suuntaan ja toivottiin unpresidentin päivien lopettamista jonkun nimeämättömän tahon toimesta. Wicked. El Hefe yllätti mut heleällä laulullaan! Pystytukkainen meksikolainen soitti tietysti myös trumpettia monissa biiseissä. Eric Melvin ei tällä keikalla pistänyt kurttupolkaksi, vaan päätyi ainoastaan kitaroimaan ilman paitaa (oikeastaan paitaa ei ollut koko keikan aikana nähtävillä). Myös switcheroo tapahtui, ja Fat Mike & Melvin vaihtoivat soittimia päittäin. Pitkä keikka jätti jälkensä pohkeisiin, jotka vielä eilen olivat hieman hapoilla. Ei haittaa, tulkaa uudelleen Suomeen!
Niin, henkilökohtaisesti koin että keikan kohokohta saattoi olla reggaehtavasti liikkeelle lähtenyt, säröiseksi poljennaksi kasvanut Eat the Meek, jonka ensimmäiseen säkeistöön päätän tämän postaukseni. Kiitos NOFX.
Because there’s never gonna be enough space
So eat the meek, savor the taste
It’s always gonna be a delicacy
So Lick your chops and eat the meek
